Tätä jokaisen toimittajan pitäisi kokeilla

1496393_10152043331084724_1504664545_oErään yhdistyksen lehtivastaava jätti vuoden 2013 vaihtuessa tehtävänsä, ja päätin ottaa homman omalle vastuulleni. Lehti oli yhdistyksen jäsenten mielestä kulahtanut, sisältö oli mitä milloinkin.

Mitään suunnitelmia ei oltu tehty ja taittaja oli täyttänyt lehden, millä milloinkin. Joskus jopa pari päivää ennen lehden painoon menoa oli keksitty juttuja tai kinuttu tekstejä yhdistyksen jäseniltä.

Tiesin, ettei suunta voinut olla kuin ylöspäin. Tein suunnitelmia, sain koottua pienen lehtitiimin avukseni ja tehtävät jaettua. Sen seurauksena taittaja saattoi luottaa siihen, että hänen ei tarvitsisi nyhjäistä tyhjästä sisältöä yhdistyslehteen.

Riitaisassa yhdistyksessä kuitenkin mikään ei mennyt niin kuin olisi kuvitellut. Vaikka muutos oli kaivattu, toivottu ja pitkään puhuttu, se sai aikaan napinaa sekä paljon ikäviä piikkejä. Lehtivastaavana katsoin pitkään riitoja sivusta, mutta lopulta ne osuivat minunkin kohdalleni. En osallistunut kärhämiin, vaan pysyin sovittelevassa roolissa.

Vaikka monien sanat koskivat kovaa, ne saivat minut miettimään toimintatapojani toimittajana. Toimitus tarjoaa toimittajalle suojamuurin. Lukijapalautteet tai avustajien avautuminen eivät meitä rivitoimittajia pistä aisoihin. Monesti toimitusten sisällä elää ajatus ”toimittaja on aina oikeassa”.

Monesti huomasin, että yhdistysten jäsenten purnaus johtui vain peloista. Siitä, että muutoksen tekeminen on meille ihmisille niin vaikeaa. Siitä huolimatta päätin päivittää omat toimintatapani.

Kun lehden avustajina on kuntosaliohjaajia tai maisemasuunnittelijoita ja lukijoina oman arvonsa tuntevia, osittain jopa fanaattisia yhdistysaktiiveja, sitä oppii asettumaan heidän asemaansa.

Huomaan, että monet itsestään selvinä pitämäni asiat eivät heille sellaisia olleet. Heidän tapansa kyseenalaistaa toimintatapani ovat vaatineet perustelemaan valintojani.

Sellaista meiltä jokaiselta toimittajalta välillä pitäisikin vaatia.

Next Post

Previous Post

© 2017 Toimittajaosuuskunta Kursiivi

Theme by Anders Norén