Miksi toimittajan kannattaa brändäytyä?

Kun aloitin journalismin opinnot vajaa anuhaapala_kolme vuotta sitten, monen toimittajaksi haluavan haaveet ammuttiin tylysti alas. Luontospesialistin tai kirjallisuuskriitikon pestistä on turha haaveilla, jos työllä meinaa elää.

Kun lehdistä vähennetään työntekijöitä minimiin – ja valitettavan usein myös sen alle – jokaisen pitää pystyä uutisoimaan melkein mistä tahansa. Sanomalehdellä ei ole varaa eikä kiinnostusta pitää palkkalistoillaan ihmistä, joka ei suostu kirjoittamaan mistään muusta kuin siiamilaisista kissoista.

Siiamilaiskissavertauksesta kiitos kuuluu Helsingin Sanomien toimittajalle Saska Saarikoskelle, joka piti eilen koulullani vierailijaluennon. Pieni toivonkipinä syttyi varmasti monessa uraansa aloittelevassa toimittajassa: erikoistuminen voi edelleen olla paras mahdollinen valttikortti.

Saarikoski on tutkinut toimittajien brändäytymistä Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa. Sanaa ”brändi” kavahtaa tietysti kuka tahansa, joka liputtaa luotettavan ja puolueettoman journalismin puolesta. Niin minäkin, kunnes tajusin, mitä toimittajabrändillä oikeastaan tarkoitetaan.

Brändääminen liittyy itsensä markkinointiin, mikä voi tuntua mainostamista kammoavasta journalistista vastenmieliseltä. Karu fakta on kuitenkin se, että yhä useampi toimittaja työskentelee ainakin jossakin vaiheessa freelancerina ja yrittäjän on pakko myydä omaa osaamistaan.

Harva friikku on niin onnellisessa asemassa, että hänelle soiteltaisiin ja tarjottaisiin kiinnostavia juttuja hyvällä palkkiolla ilman vaivannäköä. Ja varmasti hekin muutamat ovat paiskineet töitä saavuttaakseen tuon aseman.

Ennen kaikkea itsensä brändääminen liittyy kuitenkin tietynlaisen imagon luomiseen: siihen, että tavoittelee oman erikoisalansa asiantuntijan paikkaa. Kun lehti haluaa siiamilaisten kissojen hoidosta jutun, jossa tarinointi on taidokasta ja faktat kohdallaan, minkä tahansa lehden toimituspäällikkö osaa ottaa yhteyttä juuri sinuun.

Brändin pitää totta kai perustua aihealueeseen, josta on oikeasti kiinnostunut ja johon jaksaa perehtyä. On aika turha kikkailla sillä, että islamin tuntemus varmaan poikii töitä, jos Jaakko Hämeen-Anttilan kirjat toimivat parhaiten unilääkkeenä.

Mitä journalismin opettajat sitten tarkoittivat sillä, että pienen erikoisalan toimittajan loistokkaasta urasta on turha haaveilla? Harva elättää itseään kirjoittamalla pelkästään pyöräilystä tai työergonomiasta. Intohimollaan voi kuitenkin pötkiä pitkälle: hyvin brändätty toimittaja on varmasti kuohuvalla alalla turvallisemmilla vesillä kuin hän, joka ei hanskaa kunnolla oikein mitään aihetta.

Villi veikkaukseni on, että tänään saattaisi olla kysyntää toimittajalle, joka tietää Nokiasta muutakin kuin sen, että kyseinen yritys oli joskus Suomen suurin ylpeyden aihe.

Next Post

Previous Post

© 2017 Toimittajaosuuskunta Kursiivi

Theme by Anders Norén