1496393_10152043331084724_1504664545_oOlen 27-vuotias turkulainen toimittaja. Valmistuin Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta vuonna 2012 ja sen jälkeen jatkoin Jyväskylän yliopistossa journalistiikan opintoja. Valmistuin filosofian maisteriksi viime vuonna ja graduni tein maakuntalehtien murroksesta.

Päätin jo lapsena, että minusta tulee toimittaja ja koen parhaillaan eläväni unelmaani. Työurani aloitin kymmenen vuotta sitten Kymen Sanomissa. Sen jälkeen olen työskennellyt urheilulehti Veikkaajassa, johtamiseen ja esimiestyöhön erikoistuneessa Faktassa, uutis- sekä urheilutoimittajana ja taittajana Turun Sanomissa sekä Kun koulu loppuu -lehden päätoimittajana.

Työskentelen parhaillaan useille työnantajille ja sydäntäni lähellä ovat erityisesti urheilu ja yhteiskunta. Tartun innokkaasti uutis- ja ajankohtaisaiheiden lisäksi keveämpiin toimeksiantoihin. Rakastan erityisesti pitkiä henkilökuvia ja ilmiöjuttuja, mutta kirjoitan oikeastaan mistä tahansa.

Vapaa-aikani kuluu koirien kanssa lenkkeillessä, agilityssä, kuntosalilla, televisiosarjojen parissa tai lukiessa.

Yhteydenotot: virvamaria.toikka(a)kursiivi.com
Löydät minut myös Twitteristä @ViToikka